Lataa

Ehdot

1. EVÄSTEET

Tietoa evästeistä

Verkkokauppamme käyttää evästeitä. Evästeitä käytetään, jotta verkkopalvelun käyttö olisi käyttäjillemme helpompaa. Samalla saamme aineistoa sivustomme kehittämiseksi. Evästeet toimivat siten, että selaimeesi tai laitteellesi tallennetaan pieniä tekstitiedostoja. Kun tietyt tiedot ovat tallentuneet (esim. lomakkeelle antamasi tiedot), sinun ei tarvitse kirjoittaa niitä aina uudestaan ja uudestaan sivuilla käydessäsi. Sivustollamme ei ole käytössä mitään sellaisia evästeitä, joita ilman sivusto ei toimi.

EU-lainsäädäntö edellyttää, että käyttäjiltä pyydetään hyväksyntä sivun toiminnan kannalta ei-välttämättömien evästeiden käyttöön. Tämän takia pyydämme sinua ennen palveluun siirtymistä klikkaamaan Haluan jatkaa palvelun käyttöä -nappia. Käytämme utm-parametrejä, jotka liittyvät sivuston käytön tilastointiin Google Analyticsin avulla.

Käytämme evästeitä myös lomakkeiden tietojen tallentamiseen ennen lomakkeen lähettämistä. Käytössämme on lisäksi Facebook-kytköksen mahdollistavia evästeitä, jotta voit linkittää tuotteitamme Facebook-sivullesi.

Selaimesi ohjesivulla kerrotaan, miten voit hallinnoida evästeiden käyttöä, esimerkiksi poistaa koneellasi jo olevat evästeet tai estää ns. kolmatta osapuolta (esim. Googlen tilastointi tai Facebook) seuraamasta toimintaasi verkossa..

1.1 YLEISET EHDOT

1.1.1 Vivano.fi verkkokaupasta myytävien tuotteiden tilaaminen tapahtuu Vivano.fi sivustolta tai tapauskohtaisesti esimerkiksi puhelimitse ja sähöpostilla. Tuotteiden maksaminen tapahtuu Suomen verkkomaksujen maksupalvelun kautta jossa käyvät kaikkien pankkien verkkopankkitunnukset, yleisimmät luottokortit.

1.1.2 Vivano.fi pidättää oikeudet kaikkiin kuluttajakaupan lakien ja sääntöjen mukaisiin muutoksiin Internet-kaupassa ja kaupankäynnissä.

2. TILAAMINEN / SOPIMUKSEN TEKEMINEN

2.1. Tilaaminen tapahtuu Vivano.fi verkkokaupasta, puhelimella tai sähköpostilla.

2.2. Tilauksessa asiakkaan tulee ilmoittaa nimi, osoite, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Ostoskorissa ovat valmiiksi näkyvillä tilattavaksi halutut tuotteet ja hinnat, maininta maksutavasta ja kotiinkuljetuksesta.

2.3. Asiakkaan lähetettyä tilauksen on tehty sopimus sitova. Tilauksen lähettäminen katsotaan sitovaksi sopimukseksi molemminpuolisesti, eikä sitä kumpikaan osapuoli voi yksipuolisesti muuttaa. Molemmat osapuolet ovat sitoutuneet noudattamaan sopimushetkellä voimassa olleita tilaus- ja sopimusehtoja kaikilta osin. Tilauksen tehtyään asiakkaan on katsottu hyväksyneen tilaus- ja sopimusehdot, tuotteen ominaisuudet, voimassa olleet tarjoukset ja toimitusajat ja ymmärtäneen informaatiokuvakkeiden sisällön, esimerkiksi sen, että tuotteen väri voi luonnossa poiketa nettikaupan sivuilla esitellyistä värimalleista.

2.4. Vivano.fi on sitoutunut toimittamaan sopimuksen mukaisen tuotteen voimassa olleiden hintojen, ominaisuuksien ja tilausehtojen mukaisesti. Vivano.fi on velvollinen ilmoittamaan asiakkaalle kuluttajansuojalain mukaisesti viipymättä, jos tuotteen ominaisuudet tai toimitusajat ovat muuttuneet sivustoilla sopimushetkellä ilmoitetusta poikkeaviksi. Tällöin asiakkaalla on myös oikeus tuotteen vaihtamiseen tai tilauksen perumiseen.

3. MAKSUEHDOT

3.1 Korttimaksut (Visa, Visa Electron, MasterCard ja Business Eurocard)

Korttimaksamisen verkkokaupassamme tarjoaa Maksuturva Group Oy yhteistyössä Solinor Oy:n ja Bambora AB:n kanssa. Maksuturva Group Oy välittää korttimaksujen veloitustiedot (debit tai kredit) Bambora AB:lle, jolla on sopimus kansainvälisten korttiyhtiöiden kanssa (Mastercard ja Visa). Korttinumeroita ei tallenneta Maksuturva Group Oy:n tietojärjestelmiin vaan ne käsitellään teknisen palveluntuottajan Solinor Oy:n toimesta. Solinor Oy on sertifioitu korttiyhtiöiden laatiman kansainvälisen PCI DSS -tietoturvastandardin korkeimman ”PCI DSS Level 1”-turvatason mukaan. Maksuturva Group Oy on oman toimintansa osalta sertifioitu PCI DSS -standardin mukaan.

3.2 Verkkopankit

Verkkopankkimaksamiseen liittyvän maksu- ja rahoituspalvelun toteuttaa Paytrail Oy (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oy ostaa maksusuorituksen ja tilittää sen kauppiaalle. Käyttäjän kannalta palvelu toimii aivan kuten perinteinen verkkomaksaminenkin.

3.3  Svea WebPay Lasku

Svea Ekonomi tarjoaa sinulle helpon ja turvallisen tavan maksaa ostoksesi Laskulla. Kun valitset maksutavaksi laskun, teemme luottotarkistuksen henkilötietojasi käyttäen. Rekisteriselosteemme löydät täältä. Ostajan tulee olla 18 vuotta täyttänyt. Saat laskun antamaasi sähköpostiosoitteeseen tai postilla viralliseen kotiosoitteeseesi. Laskun maksuaika on aina vähintään 14 päivää. Viivästyskorko on korkolain mukainen laillinen viivästyskorko eli 7 % + korkolain mukainen viitekorko. Maksuhuomautuksesta veloitamme 5 euroa.

Mikäli maksut jäävät maksamatta, etkä ole sopinut kanssamme maksun hoitamisesta, siirrämme saatavat perittäviksi kuluttajansuojalain säädösten mukaisesti.

Voit jakaa laskun kätevästi pienempiin kuukausieriin

Ostoluotto on kertaluotto, jolla voit jakaa laskusi sinulle sopiviin kuukausieriin. Mikäli haluat maksaa laskusi pienemmissä erissä, sinun tulee tutustua laskun yhteydessä saamiisi Ostoluoton ehtoihin ja hyväksyä ne allekirjoituksellasi. Tämän jälkeen voit maksaa laskulta vähintään laskulla ilmoitetun minimierän. Voit maksaa Ostoluoton milloin tahansa kokonaan pois ilman lisäkuluja käyttämättömältä luottoajalta.

Voit tutustua etukäteen luoton ehtoihin täältä: Ostoluoton yleiset ehdot sekä Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot.

3.4 Svea WebPay erämaksu

Erämaksu on kertaluotto, jolla voit maksaa ostoksesi valitsemallasi maksuajalla ja kiinteillä kuukausierillä. Kun valitset maksutavaksi erämaksun, teemme luottotarkistuksen henkilötietojasi käyttäen. Rekisteriselosteemme löydät täältä. Voit valita sinulle sopivimman maksuajan verkkokaupassa tarjotuista vaihtoehdoista.Erämaksu tulee maksaa sovitussa maksuajassa. Tämä edellyttää, että maksat vähintään sovitun summan kuukausittain eräpäivään mennessä. Luonnollisesti voit maksaa myös koko luoton pois kerralla ilman kuluja käyttämättömältä luottoajalta.

Voit tutustua etukäteen erämaksuluoton ehtoihin täältä: Erämaksun yleiset ehdot sekä Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot.

Lisätietoja etämyynnistä ja internetissä tapahtuvasta kaupankäynnistä saat Kilpailu- ja kuluttajavirastonsivuilta https://www.kkv.fi/ tai luottosopimuksestamme.

Yhteystiedot ja asiakaspalvelu. Mikäli sinulla on kysymyksiä Laskuun tai Erämaksuun liittyen, voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme 094242 3330 (ark. 8-17) tai asiakasinfo@svea.fi.

Svea Ekonomi / Maksuratkaisut, Mechelininkatu 1 a, 00180 Helsinki, www.svea.fi

4. HINNAT

4.1. Tuotteiden hinnat ovat voimassa aina siitä päivästä lukien, kun ne ovat julkaistu Vivano.fi Internet-sivustoilla.

4.2. Hinnat sisältävät arvonlisäveron 24 %.

4.3. Tuotteiden hinnat eivät sisällä kuljetusta. Kuljetuksen erillinen hinta näkyy jokaisen verkkokaupasta ostettavan tuotteen yhteydessä. Kuljetusmaksu veloitetaan vain yhdestä tuotteesta riippumatta ostosten määrästä. Kuljetusmaksu veloitetaan ostettavista tuotteista siitä millä on suurin toimitusmaksu.

4.4. Tuotteiden hinnat ovat muuttuvia tarjousten, kampanjoiden ynnä muiden niihin vaikuttavien asioiden johdosta. Jokainen tilaus käsitellään tilauksen tekemisen ajankohtana voimassa olleiden hintojen, toimitusaikojen, tuotteiden ominaisuuksien ja sopimusehtojen mukaisesti.

5. TOIMITUS / KULJETUS

5.1. Vivano.fi on sitoutunut toimittamaan tuotteet asiakkaalle mainittujen toimitusaikojen puitteissa. Vivano.fi ei vastaa sellaisista viivästyksistä, joihin Vivano.fi ei ole osallinen eikä itse pysty vaikuttamaan, kuten maahantuojan tai tehtaan tuotannollisista tai muista ongelmista.

5.2. Vivano.fi on velvollinen ilmoittamaan asiakkaalle tuotteen saatavuuteen, toimitusaikoihin tai tuotteen laatuun ja ominaisuuksiin liittyvistä muutoksista asiakkaalle kuluttajansuojalain mukaisesti viivytyksettä.

5.3. Tuotteiden kotiinkuljetuksen asiakkaalle hoitaa pääsääntöisesti Kiitolinja (Schenker) ja Posti. Kuljetusliikkeet toimittavat tuotteet tilausajankohtana voimassa olleiden toimitusaikojen sisällä. Toimitukset tapahtuvat arkisin maanantaista perjantaihin klo 8-16 välillä, paikkakuntakohtaisia eroja voi olla. Kuljetuksen hoitava kuljetusliike ottaa ennen kuljetusta yhteyttä asiakkaaseen. Kotiovelle toimituksessa tuote tuodaan ensimmäiselle ulko-ovelle. Esimerkiksi kerrostalossa tuote tuodaan kerrostalon ulko-ovelle (ala-ovelle). Asiakkaan tulee olla vastaanottamassa lähetystä.

5.4. Kotiinkuljetus ei sisällä rahaliikennettä.

5.5. Kuluttajakaupan mukaisesti Vivano.fi on vastuussa tuotteesta jos se häviää tai rikkoutuu asiakkaalle toimitettaessa. Tuotteen vahingoittuessa tai hävitessä Vivanoon palauttamisen yhteydessä on tuotteesta vastuussa asiakas tai kuljetuksesta vastuussa ollut kuljetusliike.

5.6. Tilaaja on velvollinen ilmoittamaan toimitusosoitteen tarkasti. Vivano.fi ei vastaa minkäänlaisista seuraamuksista eikä kuluista, jos asiakas on ilmoittanut osoitetietonsa virheellisesti tai ei ole ilmoittanut muuttunutta toimitusosoitetta ajoissa tai ollenkaan. Siinä vaiheessa, kun kuljetuksen hoitava kuljetusliike on ottanut tuotteen kuljetettavakseen, ei osoitetietoja voi enää muuttaa.

5.7. Asiakkaan ostaessa useamman kuin yhden tuotteen kerralla, tuotteet saattavat saapua erikseen toimitettuina. Tuotteiden vastuu- ja toimitusperiaatteissa toimitaan kohtien 5.1. -5.6. mukaisesti.

5.8. Kuljetuksen aikana aiheutuu joskus pakkausten repeämisiä tai kolhiintumisia. Tuotteen luovutushetkellä asiakkaan tulisi tarkistaa pakkausten ulkonäkö. Jos pakkauksessa on huomattava ulkoinen vahinko on kuljettajan läsnä ollessa tarkistettava, onko ulkoinen vahinko aiheuttanut itse tuotteelle vauriota kyseiseen kohtaan. Vahingosta tulee mainita rahtikirjaan vahingon havaitsemisen yhteydessä. Tuotteen vauriosta on ilmoitettava välittömästi Vivanon asiakaspalveluun mieluiten sähköpostitse. Ilmoittamisen nopeudesta riippuu se, miten nopeasti asiakas saa korvaavan tuotteen tai tuotteen osan vaurioituneen tilalle. Vaurioituneista osista on kuitenkin ilmoitettava ennen tuotteen kasaamista.

5.9. Mikäli asiakas on jo vastaanottanut tuotteen ja huomaa siinä edellä mainitun vahingon on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta Vivano.fi asiakaspalveluun. Epäselvissä tapauksissa jos asiakas ei edellä mainittua vahinkoa ole peruutusajan sisällä ilmoittanut, saattaa vahinko koitua asiakkaan tappioksi.

6. HENKILÖTIEDOT

6.1. Kirjattujen tilausten yhteydessä saadut asiakastiedot tallennetaan ainoastaan Vivano.fi asiakasrekisteriä varten.  Rekisteri on salainen ja vain Vivano.fi asiakaspalvelukäytössä. 

6.2. Asiakkaan yhteystiedot luovutetaan toimitusta varten Schenkerille tai Postille. Vivano.fi ei saa luovuttaa asiakastietoja eteenpäin muille, ilman asiakkaan suostumusta. Asiakkaalla on oikeus pyytää Vivanoa poistamaan rekisteristä henkilö- ja yhteystietonsa ilman erillistä syytä.  

7. PALAUTUSOIKEUS

7.1. Asiakkaalla on 14 päivän mahdollisuus tutustua tuotteeseen. Palautukseen oikeuttava aika lasketaan tavaran vastaanottamispäivästä alkaen. Palautusoikeus ei koske erikoistuotteita, joiden mitat tai muut ominaisuudet poikkeavat normaaleista tuotestandardeista. Tällaisia tuotteita voivat olla esim. mittojen mukaan tehdyt tuotteet tai erikoiskorkeat sängyt.

7.2. Tuotteeseen tutustuminen katsotaan määrältään ja laadultaan sellaiseksi, kuin asiakas tutustuisi tuotteeseen ja sen ominaisuuksiin myymälässä tuotetta ostaessaan.

7.3. Tuotetta ei saa ottaa käyttöön tutustumisaikana.

7.4. Ennen tavaran palauttamista tulee ottaa yhteys Vivano.fi asiakaspalveluun puhelimitse 044 716 8073 tai sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@vivano.fi. Asiakaspalvelu antaa ohjeet tuotteen hyväksyttyyn palauttamiseen.

8. TUOTTEEN PALAUTTAMINEN

8.1. Jos asiakas haluaa palauttaa tuotteen, hänen tulee olla yhteydessä Vivano.fi asiakaspalveluun. Asiakkaalle lähetetään sähköpostitse palautusohjeet, joissa kerrotaan yksityiskohtaiset ohjeet tuotteen pakkaamisesta, pakkaukseen liitettävistä tiedoista ja tuotteen lähettämisestä.

8.2. Asiakkaan tulee liittää pakkaukseen yhteystiedot, tilinumero ja pankkiyhteys, tilausnumero ja erityistiedot jos niistä on mainittu sähköpostitse lähetetyssä palautusohjeessa, ja tuotteeseen tulee liittää kopio ennakkolaskun maksukuitista/tulosteesta.

8.3. Palautustapauksissa asiakas on velvollinen kuljettamaan tuotteen lähimpään kuljetusliikkeen toimipaikkaan palautuskuljetusta varten. Poikkeuksena ovat suurikokoiset ja vaikeasti kuljetettavat tuotteet, jotka kuljetusliikkeet noutavat asiakkaan luota. Asiakasta informoidaan aina kyseessä olevan tuotteen käytännöstä henkilökohtaisesti. Palautuskulut kohdassa 8.5.

8.4. Rahat palautetaan asiakkaan tilille 7 päivän kuluessa tuotteen saapumisesta varastollemme, jos tuote on käyttämätön, myyntikuntoinen ja pakattuna alkuperäiseen pakkaukseen.

8.5. Pienehkön Postilla toimitetun tuotteen palauttaminen. Tilauksen alkuperäisiä toimituskuluja ei palauteta asiakkaalle, mutta palautuksen toimituskuluja ei erikseen peritä. Postin asiakaspalautus pakkauksen maksimi mitat: 120x60x60 cm.

8.6. Suurikokoisen rahtitoimituksella (esim. Kiitolinja/Schenker) toimitetun tuotteen palauttaminen. Palautuskustannus asiakkaalle on sama kuin tuotteen toimituskulu ollut. Alkuperäistä toimituskulua ei palauteta. Tuote tulee olla pakattuna alkuperäispakkauksiin ja oltava myyntikuntoinen.

8.7. Jos tuote on asiakkaan toimesta menettänyt myyntiarvoaan, asiakas on velvollinen korvaamaan Vivano.fi:lle tuotteen myyntihinnan ja arvonalentumishinnan välisen erotuksen.  Tällöin palautamme tuotteesta ja kuljetuksesta maksetun hinnan vähennettynä edellä mainitulla erotuksella. Tuotteen arvon aleneminen käsitellään tapauskohtaisesti. Mikäli asiakas palauttaa tuotteen, eikä tuotetta ole pakattu alkuperäisiin pakkauksiin, tuotteen hinnasta hyvitetään vain 80 %.

9. TAKUU

9.1 Asiakkaan tulee säilyttää Vivano.fi lähettämä tilausvahvistus ja lähete tuotteen tilaamisesta takuuehdon täyttämiseksi.

9.2 Vivano.fi antaa kaikille tuotteille vähintään kuluttajansuojalain mukaisen puolen vuoden eli kuuden kuukauden takuun tuotteen vastaanottamispäivästä lukien.

9.3. Pidemmistä takuuajoista mainitaan kunkin pidemmän takuun omaavan tuotteen kohdalla erikseen. Tavarantoimittajat vastaavat tuotteidensa laadusta takuuaikana.

10. REKLAMAATIOT

10.1. Vivano.fi vastaa siitä, että asiakas saa tuotteen kotiinsa uutena ja sopimuksen mukaisena. Kuljetuksesta johtuneísta paketin repeämisistä tai kolhiintuneista paketeista on ilmoitettava välittömästi asiakaspalveluun kohtien 5.7. ja 5.9. mukaisesti, mikäli ne ovat aiheuttaneet tuotteelle vauriota.

10.2. Jos tuotteessa kuluttajansuojalain mukaisen kuuden kuukauden aikana tuotteen normaalissa ja asianmukaisessa käytössä ilmenee valmistusvirhe, katsotaan sen olleen tuotteessa jo ostohetkellä. Tällöin Vivano.fi vastaa tuotteen korjauttamisesta tai korvaavan tuotteen toimittamisesta asiakkaalle. Asiakkaan tulee ilmoittaa tuotteen viasta Vivano.fi asiakaspalveluun välittömästi sen havaittuaan. Vivano.fi neuvoo asiakasta jatkotoimenpiteistä henkilökohtaisesti.

10.3. Vivano.fi ei vastaa

1) Tuotteen väärinkäytöstä aiheutuneita vaurioista

2) Asiakkaan huolimattomuudesta ja ymmärtämättömyydestä johtuneista vaurioista esimerkiksi tuotteen kasaamiseen liittyvissä tapauksissa

3) Tuotteen normaalin käytön aiheuttamasta tuotteen kulumisesta, esimerkiksi patjan tai sohvan istuimen normaalista muotoutumisesta käytön aikana tai tuotteen lakkapinnan himmenemisestä käytön takia.

4) Normaalista puulaadun käyttäytymisestä sellaisten tuotteiden kohdalla. Näiden tuotteiden reklamaatiot käsitellään aina tapauskohtaisesti.

11. MUUT EHDOT JA VASTUUT

11.1. Vivano.fi ei vastaa asiakkaan tekemistä mittausvirheistä, jolloin esimerkiksi kulmadivaanin osat eivät mahdu ulko-ovesta sisälle tai pitkät tuotteet eivät mahdu kääntymään eteisen kulmista. Vivano.fi ei vastaa myöskään edellä mainitusta johtuneista tilanteista, jolloin tuotetta on jouduttu säilyttämään sellaisessa tilassa, esimerkiksi ulkoilmassa, että tuotteesta on saattanut esimerkiksi kastumisen takia tulla myyntikelvoton,vaikka olisikin alkuperäisessä pakkauksessaan. Tällaisissa tapauksissa emme hyväksy tuotteen palauttamista, vaan lähetämme tuotteen takaisin asiakkaan kustannuksella.

11.2. Tapaukset ja tilanteet, joista näissä sopimusehdoissa ei ole mainintaa, käsitellään Suomen lain ja kuluttajakaupasta säädettyjen lakien ja sääntöjen mukaan.